Kuka on Pinja Inanna?

(Päivitetty 15.2.2024)

Kuka on Pinja Inanna?

Arja Myllymäki joka työskentelee nimellä Pinja Inanna. Henkiauttaja, tietäjä ja parantaja. En halua ja osaa nimetä itseäni mutta koen olevani yhdellä sanalta auttaja.

Elämäntehtäväni on toimia auttajana ja tarkoituksena tuoda ymmärrystä että kaikesta voi aina selvitä. Kriisiauttaminen ja akuutit asiat on vahvin alueeni.

Myös henkitaso on minulle tuttua ollut aina ja minua tarvitaan heidänkin apunaan meediona hyvin moninaisissa eri tehtävissä. Minulla on kyky ottaa vainajahenkiä omaan kehooni ja tämä on todistetusti tapahtunut useamman kerran mm. kadonneen etsinnän tehtävissä. Hyvin pienenä lapsena jo näin asioita kuolemista mitä niissä on tapahtunut ja ne tuli hyvin liki minua.

Omalla koetulla elämällä ja sielutietoisuudella sekä kanavana selvänäköisesti pystyn tuomaan erinäistä tietoa, ohjausta ja apua moniin eri asioihin mitä ihminen kokee maanpäällä.

Myös energiaparannusta teen meediona ja sillä pystyy vaikuttamaan hyvin monenlaisiin eri asioihin ihmisen elämässä fyysisesti ja psyykkisesti jos se on parannettavan korkein paras ja sielunsopimuksen sallimissa rajoissa.

Olen Plutoninen ja koen että elämä on hyvin kummallista. Pluto elää minussa.

Selväkuulo tuli teini iässä ja selvänäkö pari vuotta sen jälkeen noin 17 vuotiaana. Nämä kaksi oli ennakko koettelemuksia miten hallitsen ja koulutti tulevaan. Selvänäkö vahvistui elämäntehtäväkseni kun olin 26 vuotias. Parannus voimistui tehtäväksi minulle kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla. Meediona taas olen ollut joissain määrin ikäni niin kauan kuin muistan ja samaten tietäjänä olen ollut jo alle kouluikäisenä. Tiesin asioita mitä ei kuulunut tietää ja ymmärsin elämää suurempia asioita jo ihan varhaislapsuudessa ilman että mistään kuulin tai opin niistä. Tiesin vain. Henkimaailma opettaa ja olen heidän alaisuudessa.

Minulle myös ilmoitettiin vuonna 2020 herättäen keskellä yötä toiselta tasolta tuoden selkeä tieto "Olet opettaja ja vaikean tason auttaja." Tästä meni noin kuukausi kunnes...

Alkuvuonna 2021 Ekku Mattila löysi minut ja valitsi minut jatkajakseen monien vuosikymmenten etsinnän jälkeen. Ekku on etsinyt noin 40 vuotta työnsä jatkajaa / seuraajaa mutta kuulemma ei ole tullut tarpeeksi hyvää vastaan kunnes hän löysi minut ja valitsi minut jos suostun. Suostuin.Ekku valmensi ja opetti minua hyväksi tietäjäksi ja teimme paljon yhteistyötä mm. kadonneiden etsintää, muuta auttamista ja asiakasvastaanottoja yhdessä.

Minulla on ollut lapsesta asti kaikella tavalla hyvin raadollinen ja vaikea elämä. Minun on ollut vaikea sopeutua tänne ja tuntuu että sitä vanhemmaksi tulen niin sen vaikeampaa on olla. Kehoni on fyysisestikkin niin erilainen tänne. Esimerkiksi minulta ei ole aina pystynyt ottamaan sydänfilmiäkään kun se ei rekisteröi sydämeni sykettä ja näyttää ns kuolleen viivaa. Tunnettu jäsenkorjaaja on monien muidenkin alan ammattilaisten kanssa ihmetellyt kehoani koska se on niin erikoinen. Kuten joka raajani olis vain huonosti liimattu paikoilleen miten sattuu. Vaikeuksia tuovat erinäiset sairaudet ja niiden tuomat haasteet ja kivut sekä vaikea monimuotoinen traumatausta josta minun ei olisi kaiken järjen mukaan pitänyt selvitä.